[seuraava luku] [edellinen luku] [sisällysluettelo]

4 Äänimateriaalin kerääminen ja hallinnointi

4.1 Välineistön valinta

Välineistön valinnassa keskeisenä tekijänä on äänitteiden vertailukelpoisuus. Eri kerroilla samoilla laitteilla tehdyt äänitteet ovat paremmin vertailukelpoisia kuin eri laitteilla tehdyt. Tällöin laitteiden helppo saatavuus saattaa olla tärkeämpi valintakriteeri kuin esimerkiksi äänenlaatu.

Jos äänimateriaalia kerätään johdonmukaisesti samalla äänitystekniikalla, voi materiaalista muodostua laaja käyttökelpoinen vertailuaineisto. Jos äänityslaitteistoa puolestaan päivitetään jatkuvasti parhaan äänenlaadullisen tuloksen saavuttamiseksi, ei vanhemman materiaalin keräämiseen käytetylle työlle kerry lisäarvoa. Myös uuden materiaalin käyttökelpoisuus pienenee, kun vertailumahdollisuus aiempaan materiaaliin menetetään.

Laitteiston päivittäminen on usein kuitenkin perusteltua. Yksi ratkaisu voi tällöin olla käyttää vanhaa laitteistoa rinnakkain uuden kanssa. Samalla voidaan saada vertailutietoa myös laitteistojen eroista.

4.2 Akustiikka ja äänimateriaali

Äänitystilanteessa soittajan suoritukseen vaikuttavat psykologiset tekijät on huomioitava. Stressiä aiheuttavia ja näin ollen äänitteiden edustavuutta vaarantavia tekijöitä ovat muun muassa epämukava tai epäluonnollinen äänitystila ja väsyttävä, mekaaninen musiikkimateriaali. Vaikka kaiuton huone on periaatteessa ihanteellinen soitinäänten akustiikasta riippumattomaan mittaukseen, muusikko kokee kaiuttoman huoneen kuitenkin helposti painostavana ja epämukavana. Hän ei saa totuttua akustista palautetta soitostaan. Tämä saattaa merkittävästi vaikuttaa soittajan äänenmuodostukseen.

Akustiset soittimet on suunniteltu ja rakennettu soimaan kaikuisassa ympäristössä; esimerkiksi modernit länsimaiset orkesterisoittimet on kehitetty konserttisalikäyttöön. Huoneakustiikan vaikutus äänenlaatuun on huomattu myös äänentoistolaitteiden, erityisesti kaiuttimien suunnittelussa ja testauksessa. Siinä on havaittu, että kaiuttomassa huoneessa tehty mittaus ei kuvaa laitteen sointia luonnollisessa huonetilassa. Esimerkiksi kaksi eri tavalla ääntä suuntaavaa kaiutinta voi soida kaiuttomassa huoneessa samalla tavalla, mutta kuulostaa huonetilassa erilaisilta.

Toisaalta hyvin kaikuisissa, erityisesti pienissä huonetiloissa akustiikan osuus kasvaa niin suureksi, etteivät eri paikoissa tehdyt mittaukset ole vertailukelpoisia. Ihanteellinen tila on kompromissi, jossa kaikuisuuden määrä saattaa riippua myös soitintyypistä. Huonetilan kaiku voidaan jakaa kahteen osaan: aikaisiin heijastuksiin ja hajakaikuun. Aikaiset heijastukset tulevat suoraan sopivassa kulmassa äänilähteeseen ja kuuntelupaikkaan nähden olevista ääntä heijastavista pinnoista. Hajakaiussa ääni saapuu kuuntelupaikkaan monen heijastuksen kautta.

Aikaiset, läheltä äänilähdettä tai kuuntelupaikkaa tulevat voimakkaat aikaiset heijastukset värittävät ääntä voimakkaasti. Hyvän konserttisalin hajakaiku puolestaan lähestyy spektriltään valkoista kohinaa (Moorer 1979), eikä näin ollen merkittävästi vääristä äänilähteen taajuusvastetta. Soittajalle myös aikaiset heijastukset ovat kuitenkin tärkeitä nopean palautteen saamiseksi. Toisaalta monissa soittimissa esiintymislavan lattiasta katsomoon tuleva aikainen heijastus on olennainen osa soittimen kokonaissointia. Tällöin soivaan lopputulokseen vaikuttaa soittimen ohella lavan rakenne ja lattiamateriaali sekä soittajan sijoittuminen.

Edellisen perusteella voidaan väittää, että optimaalinen paikka soitinäänten mittauksille on hyvä konserttisali, josta aikaiset heijastukset, tai osa niistä, on vaimennettu tai suunnattu pois soittimen ja mikrofonin väliltä. Toinen ratkaisu on käyttää huonetta, joka on sisustettu ääntä mikrofonin puolelta absorboivilla ja toiselta puolelta heijastavilla väliseinillä. Niillä aikaisia heijastuksia voidaan vaimentaa vaimentamatta jälkikaikua kokonaan.

Kaiuttomassa huoneessa soittimen suuntaavuus voidaan huomioida esimerkiksi äänittämällä samanaikaisesti kahdella tai useammalla mikrofonilla soittimen eri puolilta ja laskea äänikanavista erikseen tehdyistä analyyseista painotettu keskiarvo, jossa painotetaan suoraan edestä tai yläviistosta saatua spektriä. Soittajan kaipaamaa jälkikaikua voidaan simuloida kaikulaitteen ja kuulokkeiden avulla. Tällainen järjestely ei kuitenkaan tunnu soittajasta luontevalta tai mukavalta.

Soittajan väsymisen välttämiseksi äänimateriaali tulisi pitää suppeana. Eri soittimia vertailtaessa yhden soittimen äänittämiseen tulisi käyttää vain muutamia minuutteja. Toisaalta soittajalle pitää antaa aikaa totutella soittimeen ilman esiintymispainetta. Kaiken kaikkiaan soittajan olo tulee tehdä mahdollisimman mukavaksi. Soittajalle tulee myös etukäteen selvittää, mihin äänitteitä ja mittausmateriaalia käytetään ja mihin niitä ei käytetä. Jos tarkoituksena on yksinomaan testata soittimen sointia, musiikin tulkinnan puutteet eivät ole merkityksellisiä. Tällöin soittajalle on kuitenkin selvitettävä, kenelle ja missä yhteydessä äänityksiä soitetaan.

Mittauskäyttöön tehtyjen äänitteiden yhteydessä voidaan kerätä materiaalia myös kuuntelutestiä varten. Lyhyen musiikkikappaleen soittaminen auttaa myös soittajaa totuttelemaan äänitystilanteeseen ja uuteen soittimeen.

4.3 Mikrofonien sijoittelu

Mikrofonien sijoitus on kriittinen tekijä erityisesti, jos äänitystä ei tehdä kaiuttomassa huoneessa tai muuten kontrolloidussa akustiikassa. Suuri äänilähteen ja mikrofonin välinen etäisyys lisää huoneakustiikan osuutta. Jos aikaiset heijastukset halutaan minimoida, mikrofoni olisi sijoitettava mahdollisimman kauas ääntä heijastavista pinnoista. Toisaalta kovin lähelle soitinta sijoitettuna mikrofoni saattaa poimia vain osan soittimen eri suuntiin säteilemistä äänistä. Painegradienttimikrofonia käytettäessä myös lähiefekti on otettava huomioon. Painegradienttimikrofonin suositeltava vähimmäisetäisyys on siten noin 1 metri. Korkeussuunnassa mikrofonin sijoitusta rajoittavat ääntä heijastavat katto- ja lattiapinnat. Korkeassa huonetilassa ihanteellinen sijoitus on usein yläviistossa soittimesta nähden.

Koska esimerkiksi jousisoittimet säteilevät ääntä eri suuntiin hyvin eri tavoin, mikrofonin sijoituksen vaikutusta on hyvä testata spektrogrammien avulla. Käytännöllinen ratkaisu on tehdä stereoäänite kahdella toisistaan erilleen asetettulla mikrofonilla ja verrata eri kanavien spektrogrammeja toisiinsa. Jos kanavien spektrogrammit poikkeavat olennaisesti toisistaan, voidaan kuvaajien tulkinnassa välttyä tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

4.4 Dokumentointi ja materiaalin organisointi

Toistettavuuden mahdollistamiseksi äänityssessio on dokumentoitava yksityiskohtaisesti. Soittimesta on kirjattava ylös yksilön tunnistetiedot, käytetty jousi, kielisarja ja mahdolliset edellisen mittauksen jälkeen tehdyt tai tapahtuneet muutokset. Mittauspaikasta ja välineistöstä on kirjattava soittajan ja mikrofonien sijoittelu (korkeus, suunta ja etäisyys soittimesta). Myös käytetty laitteisto on luetteloitava laiteyksilöiden tunnistetiedoin. Esimerkiksi mikrofoniyksilöissä voi olla huomattavia sointieroja.

Musiikkiäänityssession dokumentaatioon on studiotyöskentelyssä vakiintunut käytäntöjä, joita voidaan soveltaa myös mittausmateriaalin keruussa (mm. Parsons 1992). Kirjallisen dokumentaation lisäksi dokumentaatiotiedot voidaan kuuluttaa äänitteelle, jolloin ne pysyvät automaattisesti äänimateriaalin mukana.

Kun äänimateriaali siirretään tietokoneelle ja järjestetään huolellisesti, saadaan tehokas ja monipuolinen tietokanta. Esimerkiksi kuunteluvertailutesti on helppo tehdä tietokoneella, jos materiaali on järjestetty ja käsitelty siten, että eri äänitteiden välillä voidaan tehdä nopeita vertailuja.

Käytännössä organisointityötä rajoittaa usein tutkijan viitseliäisyys. Työssä olisi pyrittävä siihen, että tarvittava dokumentaatio voidaan tehdä ja syöttää tietokoneelle nopeasti ja vaivattomasti. Esimerkiksi systemaattisella tiedostojen nimeämisellä ja hakemistohierarkialla voidaan helpottaa äänitteiden tunnistamista ja vähentää dokumentaatiotekstin määrää. Tämän artikkelin ääniesimerkkien tiedostonnimiin on koodattu äänityspäivä sekä äänitteen, oton ja äänityskanavan tai editointiversion numerot.


[seuraava luku] [edellinen luku] [sisällysluettelo]

Copyright © 2001, 2006 Pekka Mikael Laine & Kai Lassfolk. All Rights Reserved.